Ravustus Lahden kaupungin vesillä 2017

Ravustukseen liittyvät keskustelut

Ravustus Lahden kaupungin vesillä 2017

ViestiKirjoittaja juza » Pe Heinä 21, 2017 07:01

Ravustus alkaa perinteisesti 21.7.2017 klo 12.00. ja päättyy 31.10.2017

Kuva


• Rapumerta - yhdellä lupamerkillä saa pitää ravustusaikana viittä rapumertaa.

• Rapumerralle riittää 5 cm pinnan yläpuolelle ulottuva koho, jos se on vesiliikennealueen
ulkopuolella. Kohot eivät saa olla läpinäkyviä. Kohoon tulee merkitä nimi, yhteystiedot ja
pyydysmerkin numero. Vesiliikennealueella rapumerrat kannattaa laittaa jataan ja merkitä
verkkojen merkintätapaa noudattaen.


• Ravustuksessa suositellaan käytettäväksi 10 cm alamittaa toistaiseksi. Rapu mitataan
pyrstön kärjestä silmien välissä sijaitsevan keskimmäisen piikin kärkeen.

• Pyydyksiin tulee merkitä pyydyksen asettajan nimi, puhelinnumero ja pyydysmerkin numero
siten, että ne ovat havaittavissa ilman pyydyksen nostamista vedestä. Puhelinnumeron
merkitseminen on tärkeää omistajan tavoittamiseksi, mikäli pyydysten väliaikainen
siirtäminen olisi hoitokalastuksen kannalta tarpeellista.

Lisäinfo Lahden kaupungin sivuilta

Yhteystiedot
Kotakorpi Matti
Vesiensuojelusuunnittelija
Tekninen ja ympäristötoimiala
Rakennus- ja ympäristövalvonta
Matti.Kotakorpi@lahti.fi
+358505391696

Luonnonvarakeskuksen juttu 14.7.2017 - Ravustuskausi käynnistyy verkkaisesti
Avatar
juza
Site Admin
 
Viestit: 2009
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 23:12
Paikkakunta: - Lahti -

Paluu Ravustus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa