Ahven

Kalaruokiin ja -juomiin liittyviä herkullisia ohjeita.

Ahven

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Huhti 14, 2020 09:36

Juustoiset ahvenvartaat

Kalalajihaasteessamme narrataan parhaillaan ahventa. Tässä sopivasti potkua sisältävä resepti juustonaksujen ystäville
sekä epäilemättä myös lapsille. Muistattehan ostaa tarpeeksi naksuja (yksi suuhun, toinen murskaksi, yksi suuhun, toinen…)


Kuva: SVK
Kuva

Ainekset:
nyljettyjä ahvenia
n. 3 dl murskattuja juustonaksuja
2 tl piri piri -mausteseosta
2 tl kuivattua ruohosipulia
1 tl currya
suolaa
ruokaöljyä paistamiseen
grillivarrastikkuja

Kermaviilikastike vartaille
1 prk kermaviiliä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl kuivattua ruohosipulia
½ tl piri piri –mausteseosta
½ tl currya
½ tl lime-pepper -mausteseosta

Valmista kastike sekoittamalla hunaja ja mausteet kermaviiliin. Anna kastikkeen vetäytyä pari tuntia.
Ripottele ahventen päälle hiukan suolaa. Sekoita piri piri, ruohosipuli ja curry murskattuihin juustonaksuihin.
Pyöritä ahvenet seoksessa.
Työnnä varrastikut ahventen läpi niskapuolelta siten, että tikun kummastakin päästä saa pitävän otteen.
Lyhennä tikkua tarvittaessa niin paljon päistään, että se mahtuu paistinpannulle.
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää siihen ruokaöljy. Paista ahvenet kauniin ruskeiksi.
Tarjoa jasmiiniriisin ja piri pirillä maustettujen wokvihannesten kera. Koristele limetillä.
Ahvenvartaiden kanssa maistuu kermaviilikastike.
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Kesämökin savuahvenet

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Huhti 14, 2020 09:45

Kesämökin savuahvenet

Kuva SVK
Kuva

Tällä viikolla on saatu nauttia osassa Suomea jo huikean lämpimistä päivistä. Ne johdattavat meidät
mökkimuistoihin, joita toivottavasti saamme tulevanakin kesänä olla luomassa. Jos vielä mökille ei pääse, nämä
ahvenhaasteviikkomme savuahvenet onnistuvat onneksi myös kotosalla.


Ainekset:
6 isoa ahventa (tai niin monta kuin savulaatikkoon mahtuu)
karkeaa merisuolaa
leppälastuja
muutama katajanoksan kärki
3-4 sokeripalaa
(ruokaöljyä)

Poista ahventen sisälmykset ja kidukset. Muista myös munuaisveri. Huuhtele tai pyyhi puhtaaksi tarvittaessa.
Viillä kalan sisäpuolelta selkärangan vierestä selkälihakseen kalan päästä alkaen peräaukon kohdalle
(tai halutessasi pyrstöön saakka) viilto, joka ei kuitenkaan mene läpi selkänahasta.
Ripottele viiltoon ja kalan vatsaonteloon karkeaa merisuolaa makusi mukaan.
Laita ahventen vatsoihin katajanoksat pitämään ne muodossaan ja lado ne astiaan. Ripottele vielä suolaa päälle.
Anna suolaantua noin 3–4 tuntia viileässä paikassa.
Lado savulaatikon tms. pohjalle leppälastuja, muutama katajanoksan kärki ja sokeripalat. Laita rasvapelti ja ritilä
paikalleen. Halutessasi voit sivellä ritilän ruokaöljyllä, jotta kalat eivät tartu siihen savustuksen aikana.
Ravistele ahvenista ylimääräinen suola pois ja lado ne savustuslaatikkoon.
Savusta kohtuullisella tulella noin 30–40 minuuttia ahventen koosta ja tulen voimakkuudesta riippuen. Ahvenet ovat kypsiä,
kun niiden evät irtoavat helposti vetämällä.
Nauti sellaisenaan tai tee savukalaherkkuja. Kokeile savuahventa täytteenä myös vaikkapa pitsaan tai tortilloihin!
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -


Paluu Kyökki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron