Kalastusmestari - kalastussarja, Yle TV2 la 7.6 alkaen

Kaikki muut kalastuskilpailuilmoitukset tänne. Kun alkaa tarpeeksi tulemaan tietyn kipailulajin ilmoituksia, niin oma alue sille sitten.
Kisailmoituksen otsikkoon mikä, missä, milloin.

Kalastusmestari - kalastussarja, Yle TV2 la 7.6 alkaen

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Pe Touko 09, 2014 10:12

Kalastusmestari!

Kuva

Kalastusmestari-ohjelman lähetysajat muuttuivat!!!! Tässä uusi tiedoksenne:
- Päälähetys on lauantaina klo 10.00 ja uusinta perjantaina klo 12.00
- Ensimmäinen jakso tulee ulos la 7.6. klo 10.00 Yle TV2 eli viikko viivästystä


SVK – 8.5.2014
Kalastusmestari nimeä kantava sarja on osa huippusuosittua Ylen Nuoret Mestarit ohjelmaperhettä.
iikoittain esitettävässä kuusiosaisessa Kalastusmestarissa nuoret kalastuksen harrastajat mittelevät taitojaan
erilaisissa kalastustaitoja vaativissa tehtävissä. Taitoja, hermoja ja yhteispeliä koetellaan niin tunnistuksessa,
välineissä kuin erilaisissa kalastusmuodoissa.

Ohjelmasarjan tavoitteena on olla viihdyttävä kokonaisuus ladattuna suurella tietomäärällä painavaa asiaa kalastuksesta.

"Tavoitteena on saada aikaseksi ohjelmasarja, joka puhuttelee uusia mahdollisia kalastuksen harrastajia ja unohtamatta
lajiin jo vihkiytyneitä?, sanovat Kalastusmestarin kilpailupäälliköt Olli Saari ja Janne Rautanen. Lue lisää Fisuun.fi
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Kalastusmestari - kalastussarja, Yle TV2 la 7.6 alkaen

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » La Touko 24, 2014 10:39

Kalastusmestari-ohjelman lähetysajat muuttuivat!!!! Tässä uusi tiedoksenne:
- Päälähetys on lauantaina klo 10.00 ja uusinta perjantaina klo 12.00
- Ensimmäinen jakso tulee ulos la 7.6. klo 10.00 Yle TV2 eli viikko viivästystä
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Kalastusmestari - kalastussarja, Yle TV2 la 7.6 alkaen

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » La Touko 31, 2014 07:30

SVK 30.05.2014

NUORET PÄÄOSISSA ENSIMMÄISESSÄ SUOMALAISESSA TOSITV-KALASTUSSARJASSA

Kuva



Mitä tapahtuu, kun laitetaan kaksi kalastuksesta tietämätöntä juontajaa, kaksi suomalaista rap-tähteä, yksi koko kansan erämies ja kuusi joukkuetta saareen viikoksi kalastamaan? Tästä seikkailusta kertoo Ylellä alkava uusi nuorille suunnattu Kalastusmestari-sarja. Siinä mitataan nuorten tietoja ja taitoja, hermoja sekä ennen kaikkea yhteistyötaitoja kalastuksen parissa. Kalastusmestarissa sukelletaan syvälle kalastuksen maailmaan, mutta kansantajuisesti.

Suomen kesään erottamattomasti kuuluva kalastuskausi saa lentävän lähdön, kun tv:ssä alkaa pyöriä Kalastusmestari-sarja. Siinä eri puolelta Suomea olevat kuusi kolmihenkistä nuorisojoukkuetta mittelevät hyvässä hengessä kalastustaidoissa. Sarjassa näytetään läpileikkaus koko kalastuksen maailmasta. Tutuksi tulevat monet pyyntimenetelmät ja kalalajit, saaliin oikeaoppinen käsittely ja ruoaksi valmistaminen sekä kalastuksen tunnetilat rauhallisesta tärpin odottamisesta aina kalastajan ja virvelin jarrun yhteishuutoon kalan tärpättyä. Ohjelman tarkoituksena on kasvattaa kalastuksen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa. Samalla se tarjoaa tietoja ja tuntemuksia kaikenikäisille katsojille omaan kalastusharrastuneisuuteen katsomatta.

Kalavaleilta ei Kalastusmestarissakaan voida välttyä, vaikka sen aikana murretaan monta myyttiä. Sarjassa nähdään kalastuksen olevan vauhdikkuutta ja yhteistyötä parhaimmillaan. Samalla näytetään, ettei kalastus ole vain poikien juttu. Sarjaa katsomalla selviää, mistä suomalaiset kalapuikot on tehty ja mitä on lirkkiminen. Lisäksi Suomen rap-ympyröiden kovimmat kalamiehet Uniikki ja Spekti todistavat, että kalastus on katu-uskottava harrastus.

Kalastusmestari-sarja on osa huippusuosittua Ylen Nuoret Mestarit -ohjelmaperhettä. Se on Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja Story Of Sports tuotantoyhtiön yhteistuotanto. Kuusiosainen sarja nähdään 7.6. alkaen viikoittain Yle TV 2 kanavalla lauantaisin klo 10 ja uusinnat perjantaisin klo 12. Jaksot ovat nähtävillä myös Yle Areenassa.

Lisätietoja:
Kalatalouskonsulentit Olli Saari, puh. 050 339 4660, olli.saari(at)vapaa-ajankalastaja.fi ja Janne Rautanen, puh. 0400 946 968, janne.rautanen(at)vapaa-ajankalastaja.fi

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 561 seurassa toimii yhteensä noin 45 000 kalastuksen harrastajaa.

Lähde: SVK http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tiedotteet/?id=77613

Fisuun.fi: http://www.fisuun.fi/kalaan/kalastusmestari-tv-ohjelma
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Kalastusmestari - kalastussarja, Yle TV2 la 7.6 alkaen

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Heinä 15, 2014 07:19

Kuva

Kalastusmestari-ohjelmasarjan päätösjakso esitettiin YLE TV2:lla la 12.7. Joukkueet olivat keränneet aikaisemmista kilpailuista
pisteitä ja lähtivät suuren finaaliin pistejärjestyksessä. Lopulta kruunattiin Suomen historian ensimmäinen Kalastusmestari.
Jos et tuolloin ollut ruudun ääressä, niin voit katsoa ohjelman YLE Areenasta, (katsottavissa n. 1kk ensiesityksen jälkeen).
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -


Paluu Muut kalastuskilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron