Kalamaraton

Kaikki muut kalastuskilpailuilmoitukset tänne. Kun alkaa tarpeeksi tulemaan tietyn kipailulajin ilmoituksia, niin oma alue sille sitten.
Kisailmoituksen otsikkoon mikä, missä, milloin.

Kalamaraton

ViestiKirjoittaja juza » Ma Touko 19, 2014 08:50

Kalamaraton - Helsinki - Kotka - Turku - Joensuu

Kalamaraton on Suomen vaativin kalastuskilpailu, jossa tarvitaan monipuolista kalastuksen tietotaitoa. Ensimmäinen Kalamaraton järjestettiin Helsingissä vuonna 2001. Kisa levittäytyi Kotkan vesiin 2008 ja vuonna 2012 tulee mukaan Joensuu. Kalamaraton on synnyttänyt kokonaan uudenlaisen kalastusmuodon; lajikalastuksen. Sen suosio kasvaa nopeaa vauhtia ympäri Suomea ja vuoden kruunaa aina Kalamaratoniin osallistuminen.

Kalamaratonissa tavoitellaan vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia saalispussiin. Kilpailu käydään urheilukalastusvälinein. Kalojen pituudella tai painolla ei kisassa ole merkitystä. Pikkuruinen liejutokko on aivan yhtä arvokas lajipiste kuin kymppikiloinen hauki. Kalamaratonin jännitys säilyy kisan loppuun saakka. Kisaseurannassa pyritään reaaliaikaiseen tulospalveluun, sillä joukkueet ilmoittavat aina saamansa uuden lajin tuomaristolle. Ammattitaitoinen tuomaristo vahvistaa aina lajitunnistuksen.

Kalastustaitojen lisäksi kisoissa tarvitaan tuntemusta eri kalalajien esiintymispaikoista, lajit on osattava myös tunnistaa toisistaan. Kalamaraton on antanut arvokasta tietoa kalalajien esiintymispaikoista ja –tiheyksistä myös tutkimukselle. Jo kisaan osallistuminen ja sen läpivienti on voitto itsessään. Lue lisää: http://www.skes.fi/kalamaraton_sivut
Avatar
juza
Site Admin
 
Viestit: 2009
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 23:12
Paikkakunta: - Lahti -

Paluu Muut kalastuskilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron