Kaikenkalan kisat

Pilkintään liittyvä yleinen keskustelu

Kaikenkalan kisat

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » To Tammi 31, 2008 19:20

Katsastin tuossa, että jo toiset kaikenkalan kisat peräkkäin. Järjestäjänä molemmissa LKV! Eletäänkö murroskautta pilkkiurheilussa vai miksi ahvenkilpailuja väheksytään. Esimerkiksi SM-pilkeissä jo 1972 siirryttin aikaan jolloin viralliseksi kilpailukalaksi kelpuutettiin vain ahven. Tuolloin jo oli tiedossa, että särki ja lahna ovat helposti houkuteltavia pikku piristyksellä.
Mäskin käyttön tehokkuus vääristämään rehellistä kilpailua on kiistaton tosiasia, jota ei kukaan pysty kiistämään, eikä myöskään valvomaan.
Himppasen ihmettelen, että seuramme pilkkiurheilun lippulaivana alkaa suosia epärehellisiä kilpailuja. Hyvin usein kaikenkalan kilpailujen kärki on piristystä käyttänyt on sitten mäskäys sallittu tai ei. Siksi kilpailijat joutuvat jo ennen kilpailua eriarvoiseen asemaan. On täysin turhaa kuvitella, että tuolla Pikku-Alasella vedetään särkeä luomukonstein, tai saa sitä vetää mutta ihan voittoon se ei riitä. Laiskoja mäskimiehiä suosii tuo mäskäys, sillä se touhuhan on tuon salaisen mäskireiän vierellä kököttämistä koko kilpailun ajan ja kalaa tulee varsin helposti paljon. Itse kokeilin kahdesti noita kaikenkalankisoja mäskäten, sitte riitti. Siinä hommassa ei ole mitään mikä kiinnostaisi pidempää eikä niillä avuilla ole mitään tekoa sitten itse ahvenkisoihin, päinvastoin. Ekassa kisassa 25kg ja toisessa 27kg. Molempia edelsi parin päivän mäskäys ja siinä sitten kökötettiin koko kisa samalla reiällä. Joku kävi vieressä kairailemassa, mutta sehän on aivan turhaa tuossa touhussa sillä kalathan ovat kaikki mäskin kimpussa.
Tietysti joku tätä lajia haluaa harrastaa, mutta kevät olisi minusta siihen parempi hetki, kuin nyt ennen arvokisoja sillä joukkueiden karsinnat ovat päällä.
Avauduin tässä enempi siksi, että saisimme jotain keskustelua palstalle aikaiseksi. Oma mielipiteeni kaikenkalankisoihin on jyrkkä EI, säret ja lahnat säästettäköön onkikisojen saaliskaloiksi. Siellähän rehelliset kilpailijat kamppailevat jatkuvasti salamäskääjien seassa. Pidettäisiin vaan rehellinen ahven talvella kilpailukalana niin vältyttäisiin monilta riidoilta.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 383
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 17:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja kurkkupurkki » To Tammi 31, 2008 21:28

siinä vaiheessa kun tämä kilpailu muoto alkaa olla valta laji,lyön kisa varustuksen välittömästi ja lopullisesti naftaliiniin.(yhdet puheet). asia on aivan sama kuin huippu urheilussa. doubinkia ei saa käyttää,mutta menestyksen himo käy ylitsepääsemättömäksi. ja tässä lajissa kiinni jäämisen riski rysän päältä on noi 6% luokkaa. ainoastaan epävirallinen narahtaminen paljastuu sitten kyllä helpommin,nimittäin punnituksessa:) ja näissä kisoissa pärjääville(vaikka olisi rehellisin keinoin)ei kovin korkeaa arvostusta heru,koska vähintään puolet porukasta jossittelee ja spekuloi kisan jälkeen "varmasti oli mäskänny". mutta enemmistö päättää mitä haluavat onkia ja millaisia kisoja pitää,ei siinä mitään. "särki ja muiden mäskille pyrkivien kalojen onginta,kesällä ok homma" p.s olen myös itse onkinut täky salakoita mäskiä käyttäen!! homma toimi ku junan vessa :D kiitos Samin vinkkien.
kurkkupurkki
Konkari
 
Viestit: 47
Liittynyt: To Joulu 06, 2007 23:49
Paikkakunta: hollola

Kisat 10.2

ViestiKirjoittaja Eero LKV » To Tammi 31, 2008 22:35

Pidettäisiinhän noita ahvenkisoja,kunhan löytyisi muitakin kuin Joutjärvi.
Tuppaa toi jäätilanne rajaamaan alueet aika pieniksi, Pikku Alasella
kalastuskunta esitti asiaa,toimii samalla hoitokalastuksena.
Vääksykin on tällä hetkellä epävarma paikka jäiden suhteen,saa nähdä
pystytäänkö pitämään edes esikisoja vai mitä tapahtuu koko hommassa.

Ainakaan palkintojen takia ei kannata ajella etukäteen mäskäämään.
Avatar
Eero LKV
Konkari
 
Viestit: 112
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 17:49

ViestiKirjoittaja jäähdyttelijä » Pe Helmi 01, 2008 09:56

Itse oleskelin 90-l kuusi vuotta Turun suunnalla, jossa kaiken kalan kisoja oli aika paljon. siellä oli ongelmaa ratkottu siten, että ahvenella oli kerroin. Laitetaan ahvenen kerroin niin suureksi, että muiden onkiminen ei kannata, mutta saadaan kaikki kalat pois jäältä. Kaikille kaksi pussia ja lopuksi pientä laskutoimitusta. Tuttua hommaa uistelukisoista? Ei se niin hirveesti vaivaa vaadi - toimi meinaan ihan hyvin. Tekee pienen taktisen vivahteenkin kisaan?

Tietenkin silloin kun tehdään joukkueita arvokisoihin niin silloin olen Petterin kanssa samaa mieltä. Ne on kyllä ratkottava täysin ahvenella. Tämä oli myös "turkulainen" linjaus.

Olen muuten samaa mieltä Eeron kanssa. Näillä palkinnoila ei luulisi kenenkään enää mäskäävän. Ne ukot taitaa pääosin olla jo lopettaneet, jotka sitä kovastikin harrastivat. Pääsiäisenä on Nuoramoisissa aina kaiken kalan kisat, eikä sitä mielestäni ole niiden 10 vuoden aikana mitä itse siellä olen käynyt, ole voitettu mäskäämällä. Samoin me Onki-teamin kanssa järjestettiin Hahmajärvellä kaiken kalan kisat tässä pari vuotta takaperin ja mielestäni menivät rehellisesti.

Tässä samalla yksi kannaotto lisää, josta olisi mielestäni syytä aloittaa keskustelu. Mitä mieltä olisitte siitä, että laitettaisiin viikon treenikielto ennen yleisiä kilpailuja ja sarja sekä seuraotteluiden paikka paljastettaisiin vasta edeltävänä iltana? Itse olin tuolla Hesan suunnalla muutaman vuoden ja siellä homma toimi niin. Tulisi vähän mieltä tähän kisaamiseen. Olisi joskus kaikki samalla viivalla. Tämä on ollut yksi syy miksi lopettaminen on ollut mielessä jo pitkään. Ja varmaan toteutuukin tässä lähiaikoina jos ei meininki muutu. Eikö sitä kalan hakua voisi harjoitella kisassakin? Se muuttaisi kisojen luonnetta aika radikaalisti. Mitä se mittaa jos kävellään treenatulle paikalle ja mätetään 15 kg 20g silppua viidessä tunnissa. Jos et ole treenannut etkä peesaile niin ongit sitten jostain viidennestä sijasta. Mielipiteeni on, että tämän vuoksi ahvenenpilkintä on menettänyt kilpailumuotona suosiotaan erityisesti täällä etelä-suomessa ja muuallakin maassa.

Joku nyt tietenkin ajattelee, että miksi et trenaa itse. No, kaikki ei käy vuorotöissä ja perheellekin pitäisi vähän uhrata aikaa jne. Toisaalta olisi se mukava kilpailla kun tietäisi, että voitostakin olisi mahkuja onkia. Itekin olen vajaasta 40 ikävuodesta kohta 30 vuotta pilkkinyt kilpaa - ja ihan kohtuullisella menestyksellä. Joten kokemusta riittää niin kisaamisesta ja treenaamisestakin. Ne, jotka minut paremmin tuntevat, tietävät, että olin itsekin aikoinani siitä aktiivisemmasta päästä. Tällä menolla ei meinaan 10 vuoden päästä ole paljon kisailijoita - valitettavasti. Onko muuten enää jäitäkään?


Niin, että keskustelua pliis! Ja laajalla rintamalla ettei tämäkin mene minun ja Petterin väliseksi.
jäähdyttelijä
Konkari
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 17:43
Paikkakunta: hollola

Kaiken kalan kisa

ViestiKirjoittaja Eero LKV » Pe Helmi 01, 2008 16:40

Seurojen taloushan pyörii kilpailutuottojen varassa.Vääksyn kisan peruminen teki loven odotuksiin,nyt pyritään näillä pikkukisoilla
keräämään jotain tuottoa,vähän kerrallaan.Eipä ole muutkaan seurat
isommin yleisiä kisoja järjestelemässä.Pyritään loppukuulle saamaan
ahvenkisa (ehdotukset paikasta tervetulleita).
Yleisten kisojen rauhoitusaika olisi ihan hyvä,seura-otteluissa järjestävä
seura joutuu hakemaan luvat hyvissä ajoin eli joku tietää paikan. Näiden valvominen on pienelle seuralle mahdoton tehtävä,ellei kilpailijat" katso
peiliin".
Pm-pilkin rauhoitus aika on 2vrk.
Yhteistyö kalastuskuntien kanssa helpottaa myöhempien lupien hakua.
Avatar
Eero LKV
Konkari
 
Viestit: 112
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 17:49

Kisapaikkoja

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Pe Helmi 01, 2008 17:47

Olen aina ihmetellyt miksei Hollolan Työtjärvellä ole koskaan kisoja ollut, tai on siellä muutama kalastuskunnan kisa aikoinaan ollut. Kooltaan mukava ja kalaa tulee hyvin, matala. Parkkipaikat himppu nihkeät. Sitte toinen voisi olla pikku tiilijärvi, iso parkkari löytyisi. Hollolan kirkkolahti, raja pölkkyyn niin jäätä riittää. Tossa noita paikkoja missä harvemmin kisailtu. Kalaisin ylivoimaisesti Työtjärvi.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 383
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 17:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja hakkis » Pe Helmi 01, 2008 23:48

Kannatetaan viikon rauhoitusta ja parastahan oisi jos vasta ed.iltana tai aamulla selviäis kisapaikka.Ja ahvenen pilkintää,ahventa ei lahjota.Siinä kehittyisi ainakin kalapaikan haun taito kisan aikana hyvin.Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä näissä hommissa.
hakkis
Konkari
 
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 15:47

ViestiKirjoittaja jorri » La Helmi 02, 2008 23:25

saatas savolaisellakin olla näkemys tähän tautiin.
laittakaa harjoittelukielto vaan viikoksi ja miettikää
missä saatte jatkossa käydä vapaalla pimplaamassa.
jos kisat veskulla tai päijänteellä ei syytä mennä koko
järvelle edellisellä viikolla ettei tule itkua.
ja mitä kisailuun tulee niin jos ei kukaan käy harjot-
telee niin kisoissa vaan kyttäillään jos joku kehtais
ettiä sen kalan tänään.
itse lopetin koko homman vain tämän asian takia.
(savossa viikon harjottelu kielto)
nykyään ei tarvii kisoissa hengailla kun sen voi
tehdä lämpösessä nesteenkuppilassakin.
---------------------------------------
KERTA VEDOLLA VERTA KEDOLLA.
jorri
Konkari
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 18:16

ViestiKirjoittaja kurkkupurkki » Su Helmi 03, 2008 12:22

Niin tämä harjoitus kielto on aika 2 piipuinen asia. onko se kaikille sama,isomilla järvillä? esim veskulla tai päijänteellä.iso kisa alue ja vaikka tunnet alueen(vaikka kajaa)niin mikä on sen hetken tilanne kun on kisa päivä(esim.jos olet ekaa kertaa sinä talvena jäällä)ja lähdet kävelemään jäälle." menempäs käymään tuolla vestossa" no voi vit¤¤¤ täällä ei nyt sit o häävisti kalaa. siitä juokset sitten äkkiä tupsulle(minulta menee tähän keikkaan 3 tuntia ja henki :lol: no tässähän tätä kalaa on ja näkyy olevan muillakin paikalla olivilla jo 6kg kaula!! eli onko tässä kyse onki taidoista/kyvystä valita paikka VAI ennustajan taidoista/tuurista?? isoilla kisa alueilla ei kukaan paikkaa jos aamun ekat askeleet lähtee 10 astetta väärään suuntaan. ja sitten näille uusille yrittäjille(jos niitä enää koskaan tulee) haaste on vielä kovempi. suurin osa on käynyt näillä kisa vesillä useita kymmeniä kertoja jos ei satoja.ja aloittelia sitten aivan kylmiltää. kenellä siinä on etu?? ei ainakaan sillä kelle se kuuluis. sitten vähän positiistakin sävyä tähän saarnaan :D jos talvet alkaa olla tämän kaltaisia kuin tämä kuluva on,niin kisjo täytyy alkaa pitää pienemmillä järvillä.nykyään kun normi yleisissä väkeä on 40-80 hek. sen koko luokan vesiä riittä ainakin kahdeksi vuodeksi vaikki kaikki kisat pidettäisiin eri järvillä.niissä voi hyvin pitää treeni kieltoja.tuollaisen kilsan järven kävelee tällai tynnyrikin päivässä ympäri ja ehtii pari reikää porata samalla :wink: tulokset tietysti tippuu veskun kisoista noin kympin verran,mut se ei kai haittaa? parkki ongelmat on ehkä osassa este,mutta järjestämis luvan saa varmasti helpolla nykyään. no nyt kesken kaikin tuli loisto idea :shock: :shock: :lol: viikon rauhoitus, sit kaks päiväiset kisat!!! niin sunnuntaina pitäis kaikkien olla jo samalla viivalla :D lauantaina vois palkita osa kilpailu voittajat sarjoittain ja sunnuntaina sit yhteis kisan voittajat, osallistumis maksu 15 euroo. :) hä mitäs sanotte???
kurkkupurkki
Konkari
 
Viestit: 47
Liittynyt: To Joulu 06, 2007 23:49
Paikkakunta: hollola

ViestiKirjoittaja kurkkupurkki » Su Helmi 03, 2008 13:12

siin ei pieni tappio ekana päivänä harmittais kun pääsis seuravana päivänä yrittämään paikkoa.ja siinä vois jopa taktikoida, ettei ongi kaikkia kaloja ekana päivänä jos hyvän paikan sattuu löytä(jos kantti kastää :lol: niin ei tu toisena päivänä kaikki perässä. eka päivä olis niin sanotusti "mättäjille" ja toinen päivä niin sanotuille "taito pilkkijöille" :D kun pitäis kertaalleen ongittu narutella kakkos päivänä. motterihan vois jatkaa tästä eteenpäin,sillä olis ideaa jatkaa kehitystä eteen päin.
kurkkupurkki
Konkari
 
Viestit: 47
Liittynyt: To Joulu 06, 2007 23:49
Paikkakunta: hollola


Paluu Pilkinnästä yleisesti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa