SVK:n kalastuskerhojen kausi on käynnistynyt – Tutustu...

Yleistä keskustelua kalastuksesta.

SVK:n kalastuskerhojen kausi on käynnistynyt – Tutustu...

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Syys 28, 2021 17:08

SVK:n kalastuskerhojen kausi on käynnistynyt – Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan mukavaan toimintaan

Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) järjestämät lapsille ja nuorille suunnatut kalastuskerhot ovat syksyn saavuttua aloittaneet jälleen toimintansa. Kesätauon jälkeen ne tarjoavat taas ensi kevääseen asti monipuolista kalastukseen liittyvää tekemistä useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea.

Vapaa-ajankalastajien järjestämissä kalastuskerhoissa pääsee esimerkiksi rakentelemaan kalastusvälineitä sekä testaamaan niitä käytännössä. Monien kerhojen ohjelmaan kuuluu myös harrastemerkkien suorittaminen sekä tutustumismatkat erilaisiin kalastuskohteisiin. Myös lasten vanhemmat ovat tervetulleita mukaan kerhoiltoihin ja retkille.

Vapaa-ajankalastajien ja sen kalastusseurojen järjestämät kalastuskerhot keräävät kalastuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret kiinnostavan harrastuksen pariin yhteensä lähes jo 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tarjontaa löytyy muun muassa eteläisestä ja lounaisesta Suomesta, Pohjanmaalta ja Savosta.

Syksyn parhaat kalastuskerhotärpit lapsille ja nuorille sekä ohjeet kerhoon liittymisestä löytyvät internetistä osoitteesta fisuun.fi/tulevia-kalastustapahtumia.


Kerhot järjestetään koronaturvallisesti ja paikalliset määräykset huomioon ottaen. Kerhoissa myös korostetaan vastuullisuutta niin kalakavereita kuin kaloja ja muutenkin luontoa kohtaan.


Kalastusharrastukseen voi lisäksi tutustua esimerkiksi kalastuskouluissa sekä alle 18-vuotiaille maksuttomissa vapapäivissä, joissa Vapaa-ajankalastajien kalakummit opastavat lapsia ja nuoria. Lisäksi Vapaa-ajan Kalastajat järjestää lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen kalastusleirejä niin talvella kuin kesälläkin.


Lasten ja nuorten kerhoista ja muista kalastustapahtumista sekä SVK: n nuorisotoiminnasta voi lukea lisää osoitteessa fisuun.fi.


Lisätiedot:
Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen p. 044 547 9116, janne.tarkiainen@vapaa-ajankalastaja.fi.....
Suomen Vapaa-ajankalastajat, tiedottaja Jaana Vetikko p. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi.....


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Paluu Yleistä kalastuksesta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron