Sivu 1/1

Vesijärvi - Kuhan, särjen ja lahnan merkintäkokeilu

ViestiLähetetty: Ti Heinä 05, 2016 05:41
Kirjoittaja Lahden Kalaveikot
Päijät-Hämeen vesijärvisäätiö 14.03.2016
Särkikalojen merkintäpilotti tuo tietoa kalojen liikkumisesta hoitokalastuksen tueksi

Särkikalojen merkintäpilotti tuo tietoa kalojen liikkumisesta hoitokalastuksen tueksi
Vesijärven Enonselän ja Paimenlahden hoitokalastuksen yhteydessä kokeillaan kuhan,
särjen ja lahnan merkitsemistä. Lahden ympäristöpalvelujen, Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen
ja Luonnonvarakeskuksen (LUKE) kokeilussa merkitään 600 kalaa.

- Seuranta antaa mielenkiintoista tietoa siitä, liikkuvatko särkikalat Vesijärven eri selkäalueiden välillä,
sanoo kalojen merkintään osallistuva vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi Lahden ympäristöpalveluista.

Särkikalojen liikkumisesta tiedetään yleisesti melko vähän. Sitä on tutkittu jonkin verran muilla järvillä, mutta
vesistöalueella on suuri merkitys kalojen liikkumiselle. - Jos Paimenlahdella merkitty särki pyydetään myöhemmin
Kajaanselällä, niin se on hoitokalastuksen kannalta kiinnostava tieto, toteaa tutkija
Jukka Ruuhijärvi LUKEsta.

Matti Kotakorpi ja Jukka Ruuhijärvi toivovat, että niin pilkkijät kuin muutkin kalastajat toimittavat saamiensa merkittyjen
kalojen tiedot LUKEen joko postitse tai internet-lomakkeen kautta ja tukevat siten selvityksen onnistumista. Jos merkintäkokeilu
onnistuu teknisesti ja työlle saadaan rahoitusta, niin hanketta on tarkoitus jatkaa laajempana. Vesijärven mittakaavassa merkittyjä
kaloja pitää olla enemmän kuin 200 lajia kohti, jotta saadaan luotettavia tuloksia.

LUKEn sivuilla on lomake tietojen palautusta varten osoitteessa:
www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/osallistu-kalatutkimukseen/palauta-kalamerkki/ .

Kalamerkeissä on yksilöllinen kirjaimista ja numeroista koostuva koodi, jonka voi palauttaa sähköisesti palautuslomakkeella.
Kalamerkkiä palautettaessa on tärkeää ilmoittaa kalasta ainakin pyyntipäivä ja –paikka tarkasti. Hyödyllisiä tietoja ovat myös
pituus, paino ja pyydys. Merkin palauttaneelle lähetetään korvaus (5 €) sekä tiedot kalan merkintäpaikasta ja merkintäkoosta.
Merkkipalautusilmoitus verkossa riittää, eikä merkkiä silloin tarvitse lähettää postitse. Merkatun kalan voi hyvin palauttaa elävänä
järveen merkkeineen, jolloin sen liikkeistä voidaan saada vielä lisätietoa.


Lisätiedot:
Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, matti.kotakorpi@lahti.fi, puh. 050 5391696
Tutkija Jukka Ruuhijärvi, jukka.ruuhijarvi@luke.fi, puh. 0295327423