Sivu 1/1

Koolla on väliä -hanke järjestää kunnostuskurssin.

ViestiLähetetty: Ke Heinä 19, 2017 10:23
Kirjoittaja Lahden Kalaveikot
Virtavesien kunnostus –kurssi 8.8. – 9.8.2017 Vantaalla!

Kuva
Kunnostuskurssilla tehdään myös lisääntymisalueita Vantaankoskeen nouseville lohille ja taimenille.
Kuva: Markku Tiusanen.


SVK 10.7.2017
Vastuulliseen vapaa-ajankalastukseen kannustava Koolla on väliä -hanke järjestää virtavesikunnostuksiin keskittyvän kurssin Vantaalla. Kurssilla käydään läpi kunnostuksissa huomioon otettavia seikkoja mm. taimenen ekologiasta, lupaprosesseista, rahoituskanavista sekä kunnostusten suunnittelusta. Kurssille ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet!

Lisääntyneen kansalaisaktiivisuuden myötä on tullut tärkeäksi kouluttaa talkookunnostuksiin osallistuvia ja niitä organisoivia henkilöitä. Talkookunnostuksista saatavien hyötyjen määrä kasvaa, jos mukana on enemmän osaamista. Koolla on väliä -hankkeen yhtenä tavoitteena on edistää arvokkaiden tai uhanalaisten kalakantojen hoitoa ja suojelua sekä aktivoida vapaa-ajankalastajia osallistumaan kalavesien kunnostuksiin. Kurssin järjestelyissä ovat hankkeen lisäksi mukana Kalastajan sähkö, hankkeen rahoittaja maa- ja metsätalousministeriö sekä Vantaan kaupunki. Kurssi on kaikille avoin ja maksuton.

Virtavesien kunnostus –kurssin seminaariosuus järjestetään tiistaina 8.8. kello 9-16 Kuninkaan Kartanon Keltaisessa Salissa, osoitteessa Voudintie 1, Vantaa. Kurssilla kuullaan tietoa taimenen ekologiasta, erilaisista lupaprosesseista ja rahoituskanavista, seurantamenetelmistä sekä tietenkin käytännön kunnostustyöstä erilaisilla kohteilla ja erilaisin menetelmin. Lisäksi kurssilla järjestetään käytännön osuus keskiviikkona 9.8., jolloin tehdään lisääntymisalueita Vantaankoskeen nouseville lohille ja taimenille! Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/kunnostuskurssi.

Kurssille mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, ilmoittautuminen 30.7. mennessä sähköpostitse mika.oraluoma@vapaa-ajankalastaja.fi. Ilmoitathan samalla mahdolliset erityisruokavaliot sekä halukkuuden osallistua 9.8. Vantaankoskella järjestettävään käytännön kunnostustyöhön.

Lisätietoja:
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
kalatalousasiantuntija Mika Oraluoma, puh. 050 564 8009
järjestöpäällikkö Olli Saari, puh. 050 339 4660

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 525 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.