Sivu 1/1

Jigikalastuspäivä Vesijärvellä!

ViestiLähetetty: Ti Touko 08, 2018 15:31
Kirjoittaja Lahden Kalaveikot
Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri järjestää jigikalastuksen
koulutuspäivän lauantaina 26.5.2018 Lahden Vesijärvellä Enonsaaressa.


Kuva: Toni Pohjalainen
Kuva

Koulutustilaisuuden vetää yksi maamme tunnetuimpia kalastusoppaita ja kilpakalastajia,
Toni Pohjalainen. (FISHING GUIDE SERVICES)

Kurssin aikana pureudutaan kaikenkattavasti tämän päivän jigikalastukseen.

Päivään sisältyy myös muutaman tunnin kalastusmahdollisuus.

Paikalle Enonsaareen voi tulla omalla veneellä tai järjestäjän kuljetuksella Messilästä klo 8.30 alkaen.
Jigipäivän talkoissa mukana uisteluseura Pienen Pyytäjät, jonka jäseniä toimii tapahtumassa "venekuskeina"
veneettömille.

Nälissään ei tarvitse olla, sillä osallistumismaksua vastaan tarjoamme aloituskahvit, keittolounaan ja
päivän päätämme makkaratulien äärellä loppuyhteenvetoon.

Aikuisilta kurssipäivän osallistumismaksu on vain 30€ ja kaikki nuoret kalastuksenharrastajat pääsevät
mukaan ilmaiseksi!

Ota mukaasi omat kalastus- ja kelluntavarusteet.

Huolehdithan, että kalastuslupasi on kunnossa!

Ennakkoilmoittautuminen on toivottavaa 21.5. mennessä, jotta osaamme varautua mm. ruokamääriin.

Tapahtuman sivu löytyy piirin FB-sivulta: https://www.facebook.com/events/158243918349961/

Jigikalastuspäivän kutsulinkki (pdf): https://1drv.ms/b/s!AvmnBm6s7tvQm594AoJlIBjMmVdsDg

Nähdään Enonsaaressa!

Kuva: Toni Pohjalainen