Talvivaara

Välillä sitä tulee asiaa muustakin, niin tänne ne keskustelut, mikä ei liity kalastukseen.

Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Marras 13, 2012 16:40

Pakkasista ei ole apua Talvivaaran saastuttamille järville
Vesien eliöstö voi kärsiä, kun jääkansi estää saastuneiden järvien tuulettumisen.
Toisaalta talvi hidastaa jätevesien kulkeutumista laajemmalle vesistöön.
YLE, Savo

----------------

Kainuun ELY-keskukselle lisäapua asiantuntijatyöhön (YM ja TEM)

Kainuun ELY-keskus saa virka-apuna lisävoimia muista ELY-keskuksista
Talvivaaran kaivoksen aiheuttaman akuutin tilanteen hoitamiseen.
Ympäristöministeriö

----------------

Ympäristöministeriö selvityttää Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat ja
viranomaisten toiminnan


Ympäristöministeriö on kutsunut Aino Turpeisen ja Riitta Rainion selvityshenkilöiksi selvittämään Talvivaaran
kaivoksen ympäristöongelmia ja viranomaisten toimintaa niiden valvonnassa. Selvitys luovutetaan 31.12.2012
mennessä. Ministeri Niinistö ilmoitti selvityshenkilöiden käyttöönotosta vieraillessaan Talvivaarassa 8.11.
Ympäristöministeriö


Kainuu,Kainuun ely-keskus, Kivijoki, Pohjois-Savon ely-keskus, Suomen ympäristökeskus, Talvivaara, vuoto
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Marras 13, 2012 16:48

Talvivaara antoi selvityksensä

Kaivosyhtiö on antanut Kainuun ELY-keskukselle vaaditut selvitykset jätevesivuodostaan.
Selvitysten pohjalta päätetään, voidaanko metallitehdas käynnistää uudelleen vai ei.
YLE, uutiset

--------------------------

Koska veri virtaa Talvivaaran altaissa?

Kuuluisan sijoitusohjeen mukaan sijoittajan pitäisi ostaa,
kun veri virtaa kaduilla. Eli toisin sanoen, kun muut haluavat
osakkeistaan eroon hinnalla millä hyvänsä.
Arvopaperi.fi
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Marras 13, 2012 19:40

Metallien pitoisuudet Talvivaaran Lumijoessa eliöille myrkyllisiä

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on analysoinut laboratoriossaan uusimpia Talvivaaran eteläisestä vesistöstä sunnuntaina otettuja näytteitä. Havainnot vahvistavat SYKEn aikaisemmat mallinnuksella saadut arviot huonosta tilanteesta kaivosalueesta etelään. Ongelmina ovat nikkelin lisäksi voimakkaasti lisääntyneet kadmiumin, alumiinin ja uraanin pitoisuudet, jotka ovat moninkertaistuneet edellisestä näytteenotosta. Uudet mitatut pitoisuudet ovat eliöstölle myrkyllisiä ja korkea alumiinipitoisuus voi aiheuttaa paikallisia kalakuolemia jopa Laakajärvessä asti.
Lue lisää: SYKE
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ke Marras 14, 2012 05:54

Kainuun ely-keskuksen veden laadun mittausasema pimeni
Talvivaaran alapuolelta viikkoja ennen vuotoa


Kainuun ely-keskuksen mittausasema, joka mittaa
veden laatua Talvivaaran alapuolella Kivijoessa,
pimeni vajaat kolme viikkoa ennen Talvivaaran vuotoa.
Pienen selvittelyn jälkeen syykin selvisi.

Lue lisää: Suomen Luonto
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ke Marras 14, 2012 15:48

Onnettomuustutkintakeskus aloitti Talvivaara-tutkimukset

Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuoto kuvattuna lauantaina.
Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut alustavan tutkimuksen Talvivaarasta.
Tutkintaryhmä asetetaan lähipäivinä.
Lue lisää: HS.fi

------------------------

Talvivaaran myrkkyvuoto säikäytti Vuokatissakin

Sotkamon Lahnasjärven kyläläiset ovat syvästi pettyneitä ja suuttuneita
läheisen Talvivaaran kaivoksen toimintaa.
Lue lisää: Savon Sanomat

------------------------

”Hurja” tilanne Talvivaarassa: ”Hallintaan vaikka sakon uhalla”

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) vaatii, ettei Talvivaaran kaivoksen
tuotantoa pidä käynnistää ennen kuin ”prosessi on saatu hallintaan”.
Lue lisää: Uusi Suomi

----------------------

Talvivaaran kalakantojen seuranta alkaa eikä kalaa suositella toistaiseksi syötäväksi
14.11.2012 15:27

Talvivaaran kaivoksen lähivesiin on päässyt huomattava määrä muun muassa nikkeliä ja muita metalleja.
Evira käynnistää muiden viranomaisten kanssa laajan seurantahankkeen ja selvittää tarvittaessa mahdollisten
kalakuolemien syitä. Koska kaloista ei vielä ole saatavissa mittaustuloksia, Talvivaaran lähivesien kalaa ei
varovaisuuden vuoksi suositella toistaiseksi syötäväksi.
Lue lisää: Evira
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » To Marras 15, 2012 07:27

Bloggaaja teki yllättävän Talvivaara-löydön: Missä ovat kuolleet kalat?
14.11

Jätevesiään luontoon päästänyt Talvivaaran kaivosyhtiö elää kovan paineen alla.
Sotkamossa vedenjakajalla sijaitsevan kaivoksen kipsisakka-altaan vuoto valui
kahteen suuntaan: Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin.
Lue lisää: Uusi Suomi

---------------------------------

Hallitus heräsi jälkijunassa Talvivaaran katastrofiin
15.11.

Tal­vi­vaa­ran kai­vok­sen ym­pä­ris­tö­on­net­to­muus on laa­jen­nut sel­lai­siin mit­toi­hin,
et­tä myös hal­li­tus al­kaa pik­ku­hil­jaa rea­goi­da. Hal­li­tus­ryh­mien pu­heen­joh­ta­jat
pui­vat asiaa kes­ki­viik­ko­na.
Lue lisää: HS

-------------------------------------

Viranomaiset Talvivaara-yhteistyöhön
15.11

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Säteilyturvakeskus ja Kainuun ELY-keskus
ovat perustaneet yhteisen työryhmän Talvivaaran kaivoksen valvonnan tehostamiseksi.
Ryhmä aloitti työnsä tiistaina.
Lue lisää: YLE, Kainuu
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » To Marras 15, 2012 15:45

RKTL, Evira ja Kainuun ELY-keskus selvittävät kalastovaikutukset
Talvivaaran kaivosalueen jätevesien vaikutusalueella


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL), Elintarviketurvallisuusvirasto
Evira ja Kainuun ELY-keskus ovat laatineet kalojen näytteenotto- ja analyysisuunnitelman
Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran kaivosalueen jätevesien vaikutusalueelle.
Lue lisää: RKTL

------------------------------------

Pekka Perä: Yhtiö maksaa Talvivaarasta koituneet vahingot


Talvivaaran uusi toimitusjohtaja Pekka Perä astui julkisuuteen tänään aamupäivällä
järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Hän lupasi yhtiön maksavan kaikki kaivoksen
aiheuttamat vahingot.
Lue lisää: HS

------------------------------------

Talvivaaran sulkemisen suuri ongelma: ”Bakteereita ei voi komentaa”

TALVIVAARA-KAIVOSYHTIÖN taloudellinen tilanne on heikko. Viime perjantaina se
ilmoitti harkitsevansa lisärahoituksen hankkimista rahoitusasemansa takaamiseksi.
Jos kaivosyhtiö ei saa käynnistettyä tuotantoaan, se voi ajautua konkurssiin lähikuukausina.
Lue lisää Vihreä lanka
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » To Marras 15, 2012 17:08

Tukes haluaa Talvivaaralta lisäselvityksiä ennen tehtaan uudelleenkäynnistämistä
15.11.2012 Lehdistötiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on arvioinut Talvivaara Sotkamo Oy:n edellytykset käynnistää metallien talteenottolaitos uudelleen. Tukes arvioi asiaa Kainuun ELY-keskuksen pyynnöstä. Talvivaara Sotkamo Oy on antamiensa selvitysten perusteella tekemässä prosessimuutoksia metallien talteenottolaitoksen toimintaan. Tukesin mukaan Talvivaaran suunnittelemat muutokset ovat sen luonteisia, että yhtiön pitää antaa Tukesille lisäselvityksiä, jotka Tukes käsittelee ennen kuin metallien talteenottolaitos voi jatkaa toimintaansa.

Talvivaara Sotkamo Oy:n Kainuun ELY-keskukselle antamien selvitysten perusteella Tukes ei vielä pysty arvioimaan muutosten vaikutuksia. Tämän takia Tukes haluaa yritykseltä muutosilmoituksen, jotta voidaan arvioida, että muutokset eivät aiheuta lisäriskiä. Metallien talteenottolaitos voi jatkaa toimintaansa, kun Tukes on käsitellyt ja hyväksynyt muutosilmoituksen. Talvivaara Sotkamo Oy:n pitää lisäksi saada toimintaansa lupa Kainuun ELY-keskukselta.

Lisätietoja:
Päivi Rantakoski, johtaja, Tukes, p. 029 5052 359
Anne-Mari Lähde, yli-insinööri, Tukes, p. 029 5052 362

-------------------------------------------------------------

Kuolleita kaloja ei vielä löytynyt Talvivaaran lähivesistä

Kainuun Ely-keskus tiedotti illansuussa, ettei Talvivaaran alapuolisissa
vesistöissä ole vielä havaittu kalakuolemia.
Lue lisää: MTV3

-------------------------------------------------------------
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Pe Marras 16, 2012 06:44

Hallitus neuvottelee Talvivaaran tilanteesta

Hallitus neuvottelee jälleen tänään Talvivaaran kaivosalueen tilanteesta.
Lue lisää: Talouselämä

------------------------------

Oikeuskansleri tutkii useita Talvivaaraan liittyviä kanteluita

Oikeuskansleri selvittää muun muassa Talvivaaraa valvovien viranomaisten toimintaa.
EU:n komissio puolestaan selvittää, onko Suomi noudattanut Talvivaaran tapauksessa
EU:n ympäristölakeja.
Lue lisää: YLE uutiset

-----------------------------

Ympäristövihamielisyys tulee kalliiksi

Ensiksi olennaisin: päävastuu Talvivaaran aiheuttamasta ympäristökatastrofista
kuuluu kaivosyhtiölle, ei poliitikoille eikä varsinkaan virkamiehille.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajan torstainen selitys, että oli niin sateinen kesä, ei riitä.
Lue lisää: Kansan Uutiset
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Pe Marras 16, 2012 16:03

Talvivaaran varoaltaat edelleen uhka ympäristölle

Talvivaaran allasturma on Suomen hallituksen mukaan hallinnassa,
mutta tilanteessa on edelleen merkittäviä riskejä.
Lue lisää: Kansan Uutiset

-------------------------------

Näytteiden tulokset
Greenpeace julkistaa Talvivaarasta otettujen näytteiden tulokset

Lehdistötiedote - marraskuu 16, 2012
Greenpeace sai tänään perjantaina tulokset Talvivaarasta viikko sitten otetuista näytteistä.
Selvimmin metallien raja-arvot olivat koholla odotetusti suoraan kipsisakka-altaasta pohjoiseen
päin vuotaneessa virrassa. Tiettyjen aineiden pitoisuudet ylittivät tuhatkertaisesti talousvedelle
asetetut laatuvaatimukset. Luonnonvesistöissä pitoisuuksien nousu oli vasta vähäistä.

Lue lisää: Greenpeace Suomi
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » La Marras 17, 2012 07:57

”Toivottavasti otetaan opiksi Talvivaarasta”

17.11.2012
AAMUPOSTI |?Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen sanoo
Talvivaaran kaivosonnettomuuden osoittaneen, että ympäristöön liittyvän yleisen edun
valvonta on jäänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa muiden tehtävien varjoon.
Lue lisää: Aamuposti

.......................................

Talvivaaran vahingoista jätetty jo miljoonien korvausvaateet

Talvivaaran kaivosyhtiön aiheuttamista vahingoista on jätetty Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon (avi)
jo yhteensä miljoonien eurojen korvausvaatimukset. Määrän uskotaan edelleen lisääntyvän, kun pahin
möly kaivosyhtiön jätevesivuodosta laantuu.
Lue lisää: HS.fi

---------------------------------------

Talvivaaraan tehtiin valvontakäynti lauantaina

Kainuun ELY-keskuksen valvontaviranomaiset ovat tehneet valvontakäynnin sekä
vuotaneella kipsisakka-alueella että Kortelammen turvapadon rakennustyömaalle
tänään lauantaina.
Lue lisää Sotkamo-lehti
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Su Marras 18, 2012 07:40

Talvivaaran jatko on tarkoin harkittava
ESS.fi 18.11.2012

Näyttää siltä, että Talvivaarassa on akuutti tilanne ohitettu ja kaivoksen prosessiliemen
vuotaminen ympäristöön on onnistuttu pysäyttämään. Hyvä niin, sillä näyttää siltä,
että ympäristöön vuotamaan päässyt vesi on ollut huomattavasti ympäristöä tuhoavampaa
kuin mitä alunperin tiedettiin.
Lue lisää: ESS.fi

--------------------------------------

Talvivaaran päästöt näkyvät kalastajan verkossa ja tuntuvat kukkarossa

Parinkymmenen kilometrin päässä kaivokselta sijaitsevassa Kiltuanjärvessä kaivos
näkyi paikallisten mukaan vaahtona jo kaksi vuotta sitten.
Lue lisää: YLE uutiset
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ma Marras 19, 2012 05:46

Kainuun ELY ja Tukes yhteiselle tarkastuskäynnille Talvivaaraan

Maanantaiaamuna Tukes ja Kainuun ELY-keskus tekevät yhdessä tarkastuskäynnin
Talvivaaraan. ELY valvoo kaivoksen päästöjä, Tukes turvallisuutta.
Lue lisää: YLE uutiset

--------------------------------------

Talvivaaran vesistöissä haitallisten aineiden pitoisuudet
pienentyneet, mutta ovat paikoin vesieliöille vahingollisia


Talvivaaran välittömässä läheisyydessä olevien Lumijoen ja Salmisenpuron
haitallisten aineiden pitoisuudet ovat viime viikon aikana pienentyneet
merkittävästi, mutta ovat edelleen vesieliöstölle haitallisella tasolla.
Kivijärvessä haitallisten aineiden pitoisuudet ovat kasvaneet alusvedessä.
Kalliojärvessä pitoisuudet ovat sen sijaan pienentyneet. Haitallisten aineiden
ympäristövaikutukset rajoittuvat tässä vaiheessa lähivesiin. Pääosin tilanne on
edennyt aiempien ennusteiden mukaisesti.
Lue lisää: SYKE

-------------------------------------


Valvontaviranomaiset tekivät yhteistarkastuksen Talvivaarassa
Valvontaviranomaiset Kainuun ELY-keskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
sekä Säteilyturvakeskus tekivät maanantaina yhteistarkastuksen Talvivaaran kaivosalueelle.
Tarkastuksen tavoitteena oli selvittää metallitehtaan käynnistämisen kokonaisturvallisuutta
sekä edellytyksiä häiriötilanteen hallinnan näkökulmasta.
Lue lisää: ELY-keskus
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Marras 20, 2012 06:55

Talvivaarassa ollut myrkkypäästöjä joka vuosi

Jatkuvasti luontoon pääsevät metallipitoiset vedet voivat häiritä
kasvien, levien ja kalojen kasvua.
Lue lisää: HS.fi
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Re: Talvivaara

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ke Marras 21, 2012 16:44

"Talvivaaran metallitehtaan käynnistys ympäristöteko"

Talvivaaran kaivoksen yli kaksi viikkoa seissyt metallitehdas voidaan käynnistää.
Lue lisää: YLE uutiset

----------------------------------------

Kuolleita kaloja löydetty Kalliojoesta ja Kolmisopesta

Talvivaaran kaivosalueen jätevesien vaikutusalueelta on löydetty kuolleita kaloja.
Lue lisää: Verkkouutiset

---------------------------------------

Altaat piripinnassa: Kuusilampi tyhjennetään pohjoiseen vesistöön

Talvivaaran kaivoyhtiö on aloittanut Kuusilammen avolouhoksen vieressä olevan Kuusilammen
vesien tyhjennyksen Härkäpuron ja Kalliojoen kautta Kolmisoppeen eli pohjoiseen vesistöön.
Lue lisää: Kainuun Sanomat
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Seuraava

Paluu Yleistä turinaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron