Kutsu pilkinnän maajoukkuekarsintaan vuodelle 2015

Tänne ilmoituksia pilkkikisoista sekä samaan ketjuun tulokset. Vieraat seurat/ym. kisailmot: Kun laitat kisailmoituksia, niin olisi suotavaa toimittaa samaan ketjuun myös kisan tulokset tai linkki tuloksiin. Kiitos! Otsikoksi: Mikä, missä ja milloin.

Kutsu pilkinnän maajoukkuekarsintaan vuodelle 2015

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » To Helmi 27, 2014 07:50

Pilkinnän maajoukkueiden loppukarsinta käydään 29.3.14. Piirit järjestävät omat alkukarsintansa tai muuten päättävät loppukilpailuun oikeuttamansa kilpailijat.
Varsinaisia piirikohtaisia kiintiöitä ei enää ole. Loppukisaan pääsevät myös kaikki nuoret ja aikaisempien PM-kisojen henkilökohtaiset mitalistit sekä vuoden
2013 PM-joukkueen jäsenet. PM-pilkin juniori-ikä on 19 vuotta ja veteraani-ikä 55 vuotta. Nyt valittava joukkue osallistuu vuoden 2015 PM-pilkkiin, joten
karsintavuonna juniori voi olla enintään 18 vuotta ja veteraanin täytyy täyttää vähintään 54 vuotta vuoden 2014 aikana. Piirien ei tarvitse enää maksaa
alkukarsinnoistaan veroja SVK:lle. Jokainen loppukilpailija maksaa paikan päällä itse osallistumismaksunsa. Loppukarsinnan osanottomaksut ovat 20e
aikuisten sarjoissa ja 10e nuorten sarjassa. Kokoontumispaikkana toimii Viitasaaren ABC, joka sijaitsee aivan Viitasaaren keskustassa E-4 tien varressa.
Osoite: Kokkosalmentie 7, 44500 Viitasaari. Ilmoittautuminen klo. 07.00-8.30 välisenä aikana.
Lisätietoja antaa Mikko Niskanen, p. 040 5525 739.

Tervetuloa!

Lähde http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&svk=76932
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Paluu Pilkkikilpailut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron