SM-pilkki 2009 Pieksämäki

Tänne ylläpito siirtää vanhoja keskusteluja. Kun joku keskustelu sattuu lämpiämään uudestaan, niin palautetaan foorumille sitten. Pysyy selvempänä.

SM-pilkki 2009 Pieksämäki

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Maalis 18, 2008 11:04

Kuva

Laitoinpahan valmiiksi, niin ei myöhästytä. :D
Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

Kisahistoriaa Pieksäjärveltä 1984

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Pe Elo 29, 2008 23:14

Jatketaanpa tulevan kisaveden vatulointia. Osanottajia 5990. Todella paljon kilpailijoita myöhästyi, sillä mennessä ollut hankikanto muuttui jauhoksi jota oli polveen asti. Myöhästyneiden joukossa oli mm. Harjun Jussi 6,5kg kaloineen, se olisikin ollut paras tulos koko kisoissa. Jussi huomasi jossain vaiheessa, että tiukoille menee joten jätti muistaakseni ainakin kairan jäälle ehtiäkseen paremmin.
Hyviä sijoja silloin seurallemme tupsahteli, tosin ainut mitsku tuli kanuuna kunnossa kilpailleelle yleisen miesten joukkueelle. Silloinen kokoonpano oli Jokke, Kake, Eikka, Imppa ja Matti.

Miesten joukkue:
1.Pieksamäki 9240
2.LKV 8720
3.Haukivuori 8500

Henkilökohtaisia poimintoja:
Yleinen:
1. Osmo Hänninen 4960
2. Kari Ström 4810
3. Raimo Liukkonen 3680
4. Eino Peltonen 3320
34.Jorma Saarinen 2100
37. Veltsu 2070
46. Ari Miettinen 2010
77. Jokke 1750
97. Matti Laaksonen 1630
122. Tapio Rujala 1470
193. Imppa 1180
? Kake 840

Naisvet:
6. Liisa Hautala 830

Naiset:
15. Laila Tamminen 1210

Miesvet.
10.Niilo Laaksonen 1550

Nuoret alle 18v.
9. mä 1500
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

SM-pilkin majoitusvaihtoehto

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Pe Loka 10, 2008 21:08

http://www.villavirmas.fi/kuvia.html
Piukku on tehnyt hienoa taustatyötä 2009 SM-pilkin treeniviikon majoitukseen. Oheista linkkiä napsauttamalla pääset tutkimaan loistavaa majoitus mahdollisuutta. Kisajärvelle siirtymä 25km, kauppa ja baari 1km, mökki aivan uudenkarhea kaikilla mukavuuksilla, 8 hengen seurueen viikko vuokra n.700e.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja jäähdyttelijä » Su Loka 12, 2008 18:55

Palatakseni tuohon Petterin historia osioon niin Jussillahan oli kuumetta 38 joten taisi olla paukut aika vähissä. Siellähän se oli Pieksämäen treeneissä kun Imppa opetti "hulluja" onkimaan. Meillä oli sama paikka Impan kanssa treenattuna, mutta olin itse kisa-aamuna 39 kuumeessa. Jäi ne skapat väliin. Toisaalta ei sieltä mitään ihmeellistä olisi ollut odotettavissa kun tota Impankin tulosta katselee. 25 vuoden takaisella treenikokemuksella ei se mikään herkkupaikka ole. Suomeksi sanottuna paskapaikka. Lulisi sitäSavonmaastakin parempia kalajärviä löytyvän. Ei siellä paljon penkkoja ole. Suur-savon kalamiespiirin mestaruus kisoissa oli n. 4 kg voittotulos.
jäähdyttelijä
Konkari
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 16:43
Paikkakunta: hollola

Paras seura

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Su Marras 09, 2008 11:54

Tapsa tuolla ilmoitti:

Pieksämäen SM-pilkkiin on tulossa jotain ihan uutta ja ihmeellistä eli suurin ahven, paras seura ja paras piiri.
Suurimmasta ahvenesta on palkintona mahdollisesti joku pysti ja tavarapalkinto, Paras seura palkitaan 500 euron setelinivaskalla joka on korvamerkitty nuorisotyöhön ja paras piiri samanlaisella merkillä varustetulla 300 euron nivaskalla.
Tässä paras seura/piiri kilpailussa lasketaan kaikkien seuran / piirin jäsenten tulokset yhteen.
Nyt kannattaa potkia kaikki kynnellekykenevät mukaan koska on aika pollevaa käyttää ihan virallisesti titteliä Suomen paras pilkkiseura
Neuvosen Jouni uhosi että tämä on kuin heitä varten tehty joten eiköhän näytetä I-PK:n porukalle ettei pelkkä joukkueen koko ratkaise.

Näihin ei ole mitään lisä maksua

Jos I-PK paukuttelee henkseleitä, niin silloinhan me(LKV) olemme tosi lähellä tätä titteliä! Siinä sivussa Jussi tai hakkis pokkaa isomman kalan tittelin!! Piirillehän tää on läpihuutojuttu, onnex tuonne vanhaan oksennus piiriin ei mene enää latin latia!
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Su Marras 09, 2008 12:56

Hitsin vitsi, onkohan ton parhaan seuran titteli mietitty loppuun asti. Nythän tittelin saa seura joka saa eniten kalaa. Pöljältähän tuo kuulostaa, koska pienimmillä seuroilla ei noin olisi mitään mahdollisuutta. Olisko se oikeimmin niin, että sijapisteistä sarjoittain jaettaisiin titteli? Isommista sarjoista saisi useampi pisteitä, kun taas pienissä sarjoissa jaettaisiin pisteitä vähemmälle porukalle. Joka sarjaan laskettaisiin sijapisteisiin oikeutettavien määrä, suhdelukuna, sarjan osanottaja määrän mukaan. Yleissä sarjassa suhdeluvun mukaan saattaisi 50 saada pisteytykseen laskettavia pisteitä. Kaikki saman seuran jäsenet, jotka sijoittuisivat tuonne 50 parhaan joukkoon toisivat seuralle sijalukunsa mukaan tietyn määrän pisteitä, jotka huomioitaisiin seuran yhteis sijapisteisiin.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

Pieksamäki 1984

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » La Marras 15, 2008 22:11

Ohessa muistot edellisestä SM-pilkistä. Pääjuttu löytyy tuolta "rekisteröityneiden keskustelut" osiosta. Kuvaa klikaten saat kuvat isommiksi.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja pilikki » Ke Marras 19, 2008 13:32

motteripeilanen kirjoitti:Hitsin vitsi, onkohan ton parhaan seuran titteli mietitty loppuun asti. Nythän tittelin saa seura joka saa eniten kalaa. Pöljältähän tuo kuulostaa, koska pienimmillä seuroilla ei noin olisi mitään mahdollisuutta. Olisko se oikeimmin niin, että sijapisteistä sarjoittain jaettaisiin titteli? Isommista sarjoista saisi useampi pisteitä, kun taas pienissä sarjoissa jaettaisiin pisteitä vähemmälle porukalle. Joka sarjaan laskettaisiin sijapisteisiin oikeutettavien määrä, suhdelukuna, sarjan osanottaja määrän mukaan. Yleissä sarjassa suhdeluvun mukaan saattaisi 50 saada pisteytykseen laskettavia pisteitä. Kaikki saman seuran jäsenet, jotka sijoittuisivat tuonne 50 parhaan joukkoon toisivat seuralle sijalukunsa mukaan tietyn määrän pisteitä, jotka huomioitaisiin seuran yhteis sijapisteisiin.


On se mietitty ihan loppuun. Homma on kaikessa raadollisuudessaan se että näillä uusilla kytköksillä pyritään nostamaan osanottaja määrää.
Osanotto määrät on menneet alaspäin kuin lehmän häntä. Syitä siihen on porukoitten ukkoutuminen ja sitä myötä SM pilkki tapahtuma on muuttunut vakavammaksi. Myös ne vähemmän kilpailevat pilkkijät jotka ennen lähtivät mukaan joukon jatkoksi haistelemaan suurkilpailujen henkeä ja jotka valitsivat aikoinaan Tuuri miljoona pilkin "reippaammmaksi" suurkilpailuksi eivät ole palanneet takaisin SM-pilkkiin.
Toivotaan että suur seurat haluavat näyttää että ovat todella SUUR seuroja ja vähän pienemmät pistävät kampoihin laittamalla koko repertuaarinsa kehiin.

Tuossa mukana viitteelistä tietoa kuinka viime talvena olisi mennyt.
Rankissa on joitakin pikku virheitä mutta pääsääntöisesti se pitää paikkansa
Vääksy (.pdf koko: 846kt)
pilikki
Konkari
 
Viestit: 24
Liittynyt: Su Marras 02, 2008 13:20

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Ke Marras 19, 2008 17:00

Tuohan onkin ihan hyvä kikka osanottaja määrien lisäämiseen. En osannu sitä noin päin ajatella. Kaikki keinot vaan testinkiin, että saataisiin lisää väkeä kisoihin. Pelkäänpä vaan ettei tuo vielä riitä isoon ryntäykseen, mutta hyvä alku. Potentiaaliahan kalastuksen massatapahtumaan on olemassa, senhän Miljoonapilkki ja Revontulipilkkikin kerkesivät jo näyttää. Niissäpä vaan ne palkinnot ovat väen keränneet. Tiedä sitten miten paljon SM-pilkkeihin olisi tunkua, mikäli palkinnot nousisivat samoille tasoille. Jonkun pitäis etsiä rahoitus niihin kolmeksi vuodeksi ja oheen mainontaa tapahtumasta niin ihan varpisti nousisi osanottaja määrät, sittehän sen ainakin tietäisi. Muutenkin olis nyt hyvä sauma siihen kokeiluun, ne kaksi isompaa ovat lopettaneet.

Tällä liianpitkään samalla kaavalla toiminut SM-pilkki resepti ei vaan nykypäivänä enään toimi houkuttimena uusille. Liiton pitäisi ajatella asia uudesta näkökulmasta. Jos liitto pysyisi pystyssä pari kolme vuotta muun rahoituksen avulla niin nykyinenkin SM-pilkki pystyisi tarjoamaan helposti isojen tapahtumien veroiset palkinnot. Eiköhän SM-pilkki tuo sisään 80 000-100 000e(20e osanottomaksulla) varsin vähillä menoilla, joten ihan hyviin palkintoihin olisi mahdollisuuksia tällöin. Pari vuotta kun tuota pystyisi markkinoimaan niin sitten tapahtuma toisi jo saman takaisin eli saman verran minkä liitto menettää nyky osanottajamäärien muodossa tuona kolmen vuoden testi jaksossa. Ohessa vaan pitäisi ehkä olla se mitta ahven järjestelmä jotta harrastelija pilkkijät mukaan tulisivat. Eikös revontulipilkkikin paisunu kolmessa vuodessa 9000 osanottaja määriin. Pelkkään kilokisaan väki ei tule isoinjoukoin enään, mutta oheis kisaan ehkä.
Sit ihan lopuksi jokaisen vastuuhenkilön olisi ymmärrettävä, että talkoolaisten luvatut palkkiot olisi hoidettava yleisen kilven kiiltämisen ylläpidon vuoksi, sovitun aikataulun mukaisesti.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » To Marras 20, 2008 19:37

Olipa mukavan olonen lista. Joka pää vetäs liki 4kg kalaa puntariin, se on hyvin se. Ens vuonna startataakin kalamäärissä ennakkosuosikkina Pieksanjärvelle, joten puristettavaa taas löytyy.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja pilikki » To Marras 20, 2008 19:51

motteripeilanen kirjoitti:.

Jos liitto pysyisi pystyssä pari kolme vuotta muun rahoituksen avulla niin nykyinenkin SM-pilkki pystyisi tarjoamaan helposti isojen tapahtumien veroiset palkinnot. Eiköhän SM-pilkki tuo sisään 80 000-100 000e(20e osanottomaksulla) varsin vähillä menoilla, joten ihan hyviin palkintoihin olisi mahdollisuuksia tällöin. Pari vuotta kun tuota pystyisi markkinoimaan niin sitten tapahtuma toisi jo saman takaisin eli saman verran minkä liitto menettää nyky osanottajamäärien muodossa tuona kolmen vuoden testi jaksossa. Ohessa vaan pitäisi ehkä olla se mitta ahven järjestelmä jotta harrastelija pilkkijät mukaan tulisivat. Eikös revontulipilkkikin paisunu kolmessa vuodessa 9000 osanottaja määriin. Pelkkään kilokisaan väki ei tule isoinjoukoin enään, mutta oheis kisaan ehkä.
Sit ihan lopuksi jokaisen vastuuhenkilön olisi ymmärrettävä, että talkoolaisten luvatut palkkiot olisi hoidettava yleisen kilven kiiltämisen ylläpidon vuoksi, sovitun aikataulun mukaisesti.



Kyllä liitto tai tai oikeammin keskusjärjestö pysyy pystyssä mutta entas meidän kilpailutoiminta. Pitää myös muistaa että järjestön osuus on SM-pilkistä 30% ja loput menee järjestäjälle. En usko että kukaan piiri lähtisi kokeilumielessä tekemään nolla tulosta joka saattaa kääntyä erittin helposti pitkäksi miinukseksi.
Revontuli ja Keskinen lopettivat koska homma ei kannattanut ja syykin oli sama eli verottaja.
Yksi mahdollisuus olisi että pidettäisiin SM-pilkki Ruotsin malliin eli piirin karsintojen kautta lopulliseen SM:ään. Sen lisäksi sitten avoin SM joka olisi vaikka tyyliin kymmenen isointa ahventa , pari kolme sarjaa ja autoja ja moottorikelkkoja palkintoina. Saattaisi toimiakkin jos verottaja pitäisi kyntensä erossa mutta tuskin pitää.
Toinen asia on sitten että kuka sellaisen rupeaa järjestämään ja lähteekö SVK:n toiminnanjohtaja käräjille veronkierrosta.
Kilven kiiltävyydestä kannattaa avata, sitten kun aika on kypsä tai siihen on pakottava tarve, ihan oma keskustelu

tapsa
pilikki
Konkari
 
Viestit: 24
Liittynyt: Su Marras 02, 2008 13:20

ViestiKirjoittaja Lahden Kalaveikot » Ti Joulu 02, 2008 18:26

Avatar
Lahden Kalaveikot
Site Admin
 
Viestit: 2745
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 22:12
Paikkakunta: - Lahti -

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Ma Joulu 22, 2008 08:33

Pieksanjärvellä kelit kohdillaan. 11.12 jäätä oli jo 12-15 cm.

Lahti-Mikkeli-Pieksamäki 205,4km ja ajoaika 2t 44min.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

ViestiKirjoittaja pilikki » Ma Joulu 22, 2008 12:24

Saalistakin tuli
Kuva
pilikki
Konkari
 
Viestit: 24
Liittynyt: Su Marras 02, 2008 13:20

Kuvakirja

ViestiKirjoittaja motteripeilanen » Ma Joulu 22, 2008 14:55

Ihanhan siellä hyvinsyöneitä näkyy olevan. Tuollapäinhän kaloista voi lukea kaikenlaista, kun ne ovat aika umpirehellisiä. Tässäkin yksilössä on ihan selkeet merkit. Ensinnäkin, kun tarkasti katsoo, yksilön selkäevien piikit ovat tylsistyneet. Tylsistyminenhän on selkeä merkki siitä, että kala on viihtynyt pirun matalassa tai muutoin aivan jään tuntumassa. Talvisaikaan kyseinen ajoahven on saalistanut pääosin niin matalassa, että juuri siksi selkäevien piikit ovat joutuneet kahnaukseen jään kanssa ja täten seurauksena on juuri tuollainen tylsistyminen havaittavissa.

Ajoahvenesta kielii myöskin se, että ensimmäistäkään päämatoa ei kuvassa ole. Myöskin yksilön erittäin valpas katse on myös hyvin selkeä piirre ajoahvenelle.

Järveä mitä ilmeisemmin vaivaa jonkin asteinen happikatokin, sillä sekin on kuvan yksilöstä havaittavista. Yksilön silmäthän ovat selkeästi hapikadon seurauksena kääntyneet alakatse asentoon. Talvisesta happikadosta johtuen yksilö on viettänyt aikaansa hapekkaassa pintavedessä, siksi silmät ovat kasvaneet vuosien saatossa hieman alaviistoon kalan katseltuaan saalistaan lähes aina pinnemmasta.

Niin tälläkin kuin lähes poikkeuksetta muillakin Etelä-Savon ahvenilla on tapana kasvattaa lempivehkeensä merkit pyrstöönsä. Tämän yksilön merkit ovat hyvin selkeät, pystöön kasvatetut tummat pilkut on selkeä merkki morri halukkuudesta ja lempivärinäänkin lähes poikkeuksetta kupari. Morrin kokokin on suoraan verrannollinen pilkun kokoihin.
Pitkä päätyyn
motteripeilanen
Konkarimode
 
Viestit: 394
Liittynyt: Ma Joulu 03, 2007 16:53
Paikkakunta: Viiala

Seuraava

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron