
Yleiset laituripilkin ”Kymppikisat” lauantaisin 29.8. alkaen.
Aloituspaikka Teivaan satama, Lahden Vesijärvi, klo 9-14.
Arvotaan aloituslaiturit klo 8.40.
Seuraavan kisapaikan löydät tästä listasta (pdf). Seuraava kisapaikka ilmoitetaan myös kisan päätyttyä sekä tässä keskusteluketjussa alapuolella tuloksien jälkeen. Myös mahdolliset muutokset ym. Luethan alla olevat ohjeet huolellisesti.
Sarjat: nu18, naiset, miehet, miesvet. 60v (tarpeen mukaan).
Osanottomaksut: 5 / 10€.
Kisoja jatketaan lauantaisin kelien ja osanottajien mukaan.
Kesäkisojen tapaan kisat ovat ”muovittomat” eli kasseja ei jaeta, vaan jokainen tuo kalansa punnitukseen
hyväksi katsomallaan tavalla. Kalat punnitaan korissa ja jokainen kilpailija huolehtii saaliinsa poisviennistä.
* Kisojen merkkauksessa ensimmäinen ja viimeinen venepaikka EI OLE KISA-ALUETTA.
* Avataan vähintään kolme (3) laituria (mikäli mahdollista).
* Muista kertoa kalojen tainnuttamisesta talteenoton yhteydessä.
* Kaikki nuoret palkitaan.
* Veneilijöitä on aina väistettävä.
* Muista alueen siisteys omalta osaltasi.
* Kaloja voi noutaa ko. paikasta kisan jälkeen
* Samilta rannasta syötit ja tarvikkeet!
* Kilpailuihin tullaan vain terveenä. Jos tunnet itsesi yhtään kipeäksi,
olet karanteenissa lähipiirissä todetun/epäillyn tartunnan takia, tai
perheessäsi sairastetaan, jää kotiin.
* Kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuulla!
* Seuraamme koronaepidemian mahdollista etenemistä ja
ilmoitamme kisojen mahdollisista muutoksista/peruutuksista!
Tervetuloa!
Lahden Kalaveikot